Liiku leikkien 2

 

Liiku leikkien 2 on suunnattu n. 6-8 -vuotiaille liikunnasta innostuneille tytöille ja pojille, joiden kanssa jatkamme ja syvennämme jo opittuja taitoja monipuolisen liikunnan ja voimistelun avulla. Kiinnitämme huomiota voimistelun perustaitoihin sekä luomme vahvan pohjan uusien taitojen ja lajien oppimiselle, liikunnan iloa unohtamatta. Tarkoituksena on kannustaa lapsia myös omaehtoiseen liikuntaan ohjattujen tuntien lisäksi.

 

Tunneilla pelaamme ja leikimme liikuntaleikkejä sekä harjoittelemme erilaisten liikuntavälineiden käyttöä (mm. pallo, vanne, hypppynaru, hernepussit, varjo, voimistelunauha ja monta muuta). Lisäksi pääsemme temppuilemaan renkaissa ja köysissä, riippumaan puolapuilla, roikkumaan rekillä, tekemään hyppytemppuja ja tasapainoilemaan, akrobatiaa unohtamatta. Iso sali tarjoaa tähän kaikkeen erinomaiset puitteet! Näiden lisäksi harjoittelemme myös ryhmässä toimimista, oman vuoron odottamista sekä yhteisten sääntöjen ja ohjeiden noudattamista. 

 

V I N K K I  Tämän tunnin kanssa samaan aikaan on PunttiSpinninki, jonne aikuinen voi mennä tekemään oman treenin samaan aikaan, kun lapsi temmeltää omassa ryhmässään!

 

Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat jumppaajat!